Iltamat
Kevät
lähestyy kovaa vauhtia ja sen myötä iltamat. Perinteiset iltamat järjestetään
tänä vuonna tavallista aikaisemmin, eli jo keskiviikkona 17. huhtikuuta. Tämän
vuoksi olemme keskustelleen lisäharjoituksista maalis- ja huhtikuussa, jotta esitykset
pystytään hiomaan kuntoon. Pidetään kahdet treenit viikossa, eli molemmat
ryhmät kokoontuvat tiistaisin ja keskiviikkoisin WPK-talolla klo 18.00 alkaen
ensiviikon tiistaista 05.03. Toivottavaa olisi, että mahdollisimman moni
iltamien esityksissä mukana oleva tulisi harjoituksiin.
Iltamista
vielä. Jos jollakin on ideoita ja mahdollisuuksia toteuttaa pieniä ohjelman
palasia tanssiesitysten väliin, niin niitä otetaan mielihyvin vastaan. Iltamien
ainaisena ongelmana on tanssiesitysten lyhyet väliajat. Samat ihmiset esiintyy
perättäisissä ohjelmanumeroissa ja vaatteiden vaihtoon ei tahdo jäädä aikaa.
Toinen
iltamia koskeva juttu on arpajaiset. Palkintoja tarvitaan, joten tässäkin
kohtaa tarvitaan jäsenistöltä aktiivisuutta. Arvan hinta on 1 euro, joten
palkintojenkin hinnan olisi oltava vähintään tuo summa. Tiittasen Aino on
arpajaisten yhdyshenkilö. Ilmoitelkaa hänelle mitä palkintoja olette
hankkineet, jotta Aino saa tehtyä palkintolistat. Ainon yhteystiedot: 040
7250647 ja aino.tiittanen@gmail.com.
Jäsenmaksu
Tämän
vuoden jäsenmaksut pitää maksaa maaliskuun aikana. jäsenmaksun suuruus on
edelleen pysynyt samana, eli 50,oo/nenä.
Maksakaatten se seuran (Itä-Hämeen kansantanssijat ry) pankkitilille No: FI97 4212 1220 0098 76. Merkatkaa
viesti-kenttään ainakin se, kenen jäsenmaksu on kyseessä.
Makasiinitanssit
Kuten
jo aikaisemmin olen ilmotellut, Maksiinitanssit jatkuu ensi kesänä
keskiviikkoisin. Järjestelyjä jatketaan samalla, hyväksi havaitulla systeemillä.
Järjestelyryhmät pidetään samoina ja uudet jäsenet laitetaan ryhmiin mukaan.
Mikäli joku ei pysty tai halua olla mukana järjestelyissä, niin laittakaa
viestiä allekirjoittaneelle. Kesän yhtyeinä korostetaan paikallisuutta. IHKT.n
houseband Puskan Sävel esiintyy neljästi, Satu-Maarit kaksi kertaa kuten myös
Antti Aronen/Jouko Keskinen.
Virkistysmatka
Kesäkuussa
on jäsenistöllä mahdollisuus lähteä IHKT.n virkistysmatkalle Kuopio Tanssii ja
Soi festivaaleille. Lähtö on perjantaina 14. kesäkuuta ja kotiin palataan
sunnuntaina 16 kesäkuuta. Matka taitetaan tilausbussilla ja majoitutaan Kuopion
keskustassa sijaitsevaan Scandik Atlas-hotelliin. Matka kustantaa jäsenille
maksimissaan satasen/jäsen. Sitovat ilmoittautumiset voi hoitaa harjoitusten
yhteydessä Sappiinalla olevaan listaan viimeistään huhtikuun aikana.
Intoa
harjoituksiin toivoo Tuomo.