Hyvää syksyä tanhuajat.
Makasiinitanssit.
VR.n Makasiini on sulkenut ovensa tanssiväeltä tältä kesältä. Kesä oli viime kesää parempi yleisömäärillä laskien. Paras ilta osui kauden loppuun ja päätöstansseissa lippuja myytiin yli 90. Muutenkin toiminta piristyi syksyä kohden. Näin jälkikäteen tarkasteltuna eniten tanssiväkeä saapui paikalle paikallisten tanssittajien vastatessa musiikista. Satu-Maarit ja Jouko Keskinen/Antti Aronen toivat väkeä paikalle. Myös ”house band” Puskan Sävel kiinnosti tassiväkeä. Maksavaa tanssiväkeä oli koko kesän keskimäärin 60/ilta. Makasiinirakennus saatetaan talvikuntoon torstaina 5. syyskuuta. Talkoot alkaa aamusta klo 09.00. Tämä ilmoitus tulee valitettavasti viime tipassa, mutta tieto on saatettu ydinryhmälle muuta kautta. Joka tapauksessa, jos haluat kantaa kortesi kekoon, niin tervetuloa.
Kesäkauden päättäjäiset
Kesäkausi saatetaan muistojen joukkoon jo perinteeksi muodostuneen kauden päättäjäiskokoontumisen muodossa. Makasiinitansseja pyörittäneet kokoontuvat hyvän syömisen ja pelien sekä mainion seuran merkeissä Vierumäen metsästyseuran majalle sunnuntaina 22.09.2019. Tilaisuus alkaa klo 13.00 ja sinne mennään kimppakyydeillä. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen harjoitusten yhteydessä.
Syksyn harjoitukset
Hannun tiistairyhmä aloittaa syyskauden WPK-talolla 10.09.2019 klo 18.oo. Anna-Maijan ryhmä puolestaan kasaantuu ensimmäistä kertaa keskiviikkona 11.09.2019 niin ikään kuudelta. Heti alusta on tosi kyseessä, sillä meiltä tarvitaan jokunen salonkikelpoinen esitys lokakuun Hollo ja Martta festivaalitilaisuudessa.
Hollo ja Martta
Tuossa jo mainitsinkin Hollo ja Martta festivaalin. Meille on tuosta festivaalista varattu Meksikolainen ilta, joka vietetään WPK-talolla 30.10.2019 alkaen klo 18.00. IHKT toimii tilaisuuden järjestäjänä. Harjoituksissa on nähtävänä lista, johon jokainen voi merkitä miten haluaa kantaa kortensa tilaisuuden kekoon. Mainostakaatten tuota tapahtumaa omille tutuillenne, jotta saadaan WPK-talon katsomo pullistelemaan. Jokapäivä ei Heinolassa nähdä meksikolaista kansantanssia.